asianajaja, osakas
Mikko Tavast hoitaa pääasiassa insolvenssiasioihin liittyviä toimeksiantoja ja toimii pesänhoitajana konkursseissa sekä selvittäjänä yrityssaneerauksissa. Tavastilla on kokemusta useista suurista konkursseista ja yrityssaneerauksista, näiden joukossa monta Suomen suurimmista ja mutkikkaimmista insolvenssimenettelyistä, joista moneen on liittynyt rajat ylittäviä elementtejä.
Tavast on neuvonut sekä kotimaisia että ulkomaisia velkojia insolvenssimenettelyissä ja näihin varautumisessa. Tämän lisäksi Tavast on neuvonut insolvenssimenettelyihin varautuvia ns. distressed-yhtiöitä ja niiden johtoa.
Tavastilla on kokemusta myös riita-asioista, etenkin insolvenssiliitännäisistä kysymyksistä, kuten takaisinsaantimenettelyistä, sekä tuomioistuimessa että välitysmenettelyssä. Hänen työkokemuksensa kattaa laajasti erilaisia riita-asioita, merkittävistä ja vaativista tapauksista tarkkarajaisempiin ja teknisempiin kysymyksiin.
Lisäksi Tavast antaa oikeudellista neuvontaa sopimusasioissa, transaktioissa, rahoitusasioissa ja yhtiöoikeudessa.
Tavast on Suomen Asianajajien insolvenssioikeudellisen asiantuntijaryhmän jäsen. Hän on toiminut kouluttajana useissa Suomen Asianajajien ja liike-elämän koulutusorganisaatioiden koulutuksissa.
JÄSENYYDET
Suomen Asianajajat, 2017–
Suomen Asianajajat, insolvenssioikeudellinen asiantuntijaryhmä, 2022–
Insolvenssioikeudellinen Yhdistys ry
INSOL Europe
RANKINGIT
Chambers Europe, Up & Coming, Restructuring/Insolvency, 2024–2025
”Mikko Tavast is a rising star.”
Chambers Europe, Restructuring/Insolvency, 2025
”Mikko Tavast is knowledgeable.”
Chambers Europe, Restructuring/Insolvency, 2025
”He has extensive experience and know-how.”
Chambers Europe, Restructuring/Insolvency, 2024
AMMATILLINEN TAUSTA
Asianajotoimisto Kalla Oy 2025–
Asianajotoimisto Hannes Snellman Oy, 2020–2025
Asianajotoimisto Krogerus Oy, 2013–2020
KOULUTUS
Oikeustieteen maisteri, Helsingin yliopisto 2013
Tradenomi, Satakunnan ammattikorkeakoulu, 2010
Filosofian maisteri (käännöstiede: englanti), 2008